sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sananen viherkasveista

Osa kotimme viherkasveista.
Kevättalvi (lasken tammikuun lopun sellaiseksi) on viherkasvien aikaa. Kauppoihin alkaa ilmestyä jälleen tarjouksia mitä ihanimmista kasveista ja joskus sitä lankeaa houkutuksiin. Kirvaepisodi(t) on/ovat kovin tuoreessa muistissa ja olen ollut toistaiseksi hieman varovaisempi kasvien hankinnassa. Viimeisin kasvihankintani oli helmivillakko, pitkällisen harkinnan ja multaan tirkistelyn jälkeen. Hankin ensimmäisen helmivillakon vuosi sitten, mutta se ei kesää nähnyt. Joulun alla bongasin eräästä paikallisesta kukkakaupasta ihanan helmivillakon ja kuukauden päivät asiaa tuumittuani vihdoinkin uskaltauduin ostamaan sellaisen viime viikolla. Onnittelut minulle! Helmivillakko löytyy yllä olevasta kuvasta tuolilta kirjojen päältä.

Kuvasta löytyy myös yksi ylpeyden aiheeni - oliivipuu. Olen saanut pidettyä sen hengissä, lehdellisenä ja hyvävointisena läpi talven. Ja olen niin onnellinen asiasta. Oliivipuu oli helmivillakkoa edeltävä kasvihankinta ja löysin sen viime syksynä elo-syyskuussa paikallisen rautakaupan alennuslaarista. Itseasiassa ostin kaksi kappaletta oliivipuita, joista toisen annoin äidilleni. Hänen oliivipuunsa tiputti lehdet sisälle päästyään ja oli marras-joulukuun lähes kokonaan lehdetön. Nyt hänen oliivipuunsa on alkanut herätä kevääseen ja tehnyt muutamia uusia lehtiä. Oliivipuuni on lattialla olevan kirjapinon päällä.

Oliivipuuni lähikuvassa.

Tuolin edessä valkoisessa ruukussa on käärmeenparta -heinä. Ostin sen noin kaksi vuotta sitten kesäistutukseeni ja syksyn tullen ajattelin ottaa sen sisälle ja katsoa kuinka heinä selviytyy talven yli sisätiloissa. Hyvin selvityi. Nyt kasvi on viettänyt puolitoista vuotta samassa ruukussa, kesän ulkona ja talven sisällä. Kasvi voi hyvin (vähän on kuivia "latvoja") ja se on jakautunut uusiksi tupsuiksi. Käärmeenparta kukkii, mutta en usko oman yksilöni kukkivan, sillä se viettää lämpimässä ympäri vuoden. Kokemusteni perusteella käärmeenparta voisi soveltua myös sisäkasviksi.


Käärmeenparta, Ophiopogon planiscapus 'Niger'


Vihrein ajatuksin,
Heidi

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että sinulla on noin hyvin voivan näköinen oliivipuu. Mukava, että se on niin hyvin selviytynyt. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Olin itsekin iloisesti yllättynyt kuinka oliivipuu viihtyi sisällä. Luulen, että se selviytyi sillä etten päästänyt multaa kuivumaan kokonaan talven aikana ja sijoitin sen valoisimpaan paikkaan mikä kodistamme löytyy. Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle Anneli.

    VastaaPoista