sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Hyvää joulua

Aika rauhoittua ja aikaa perheelle. Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua.



Kukkaisin ajatuksin,
Heidi H

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Lumimyräkän jälkeen



 

Eilisen lumimyräkän jälkeen luonto on jälleen puhtaan valkoinen - niin kaunista. Ja puutarhurikin kiittää, kun lumi antaa suojan kasveille pakkasta vastaan. Tosin tämä puutarhuri kyllä laittoi jo pitkän aikaa sitten havusuojan herkimmille kasveille, mutta lumi on tervetullut lisä. Muutama kuva eiliseltä ja tältä päivältä täältä III-vyöhykkeeltä.





Yllä olevassa kuvassa on tunnelmia tältä aamulta. Takakuistimme tuijat olivat saaneet kauniin lumipeitteen.




Päivän valjettua hieman auringonvaloa näkyi pilvien takaa.

Mukavaa viikon jatkoa.  

Heidi H


maanantai 4. joulukuuta 2017

Kranssi



Perjantaina tein ystäville tuliaiseksi kranssin. Olin suunnitellut asiaa jo jonkin aikaa; kerännyt metsästä maanomistajan luvalla sammalta, lehtikuusen oksia, puolukan varpuja. Etsinyt ideoita Pinterestistä ja bongannut euron hyasintteja.

Pyörittelin pajuista kranssin pohjan, johon laitoin aiemmin syksyllä keräämiäni oksia. Lisäsin hieman kuusen havuja ja katajan oksia sekä muutamia puolukan varpuja. Pyörittelin hyasintin juuret sammalpallon sisään turvaan ja kiinnitin kukan kranssiin.

Puuhastelua pesuhuoneessa.

Olin lopputulokseen aika tyytyväinen, kerkesin laittaa kuvan Instagramiin ennen kuin kirjoitin aiheesta mitään koko blogiin. Ja paras kiitos asiassa oli tietenkin se, että itse kranssin saaja piti lahjastaan.

Hyasintin nuppu.


Mukavaa alkuviikkoa kaikille, keskiviikkona juhlitaan 100-vuotiasta Suomea.

Juhlavin ajatuksin,
Heidi H