Syksyllä niitä kerätään. Talvella lasketaan päiviä, milloin pääsee
kylvämään. Sitten kun kylvös on saatu aikaiseksi niin alkaa armoton
tuijottaminen ja odottaminen milloin ensimmäiset taimenet alkavat
itämään. Ja voi sitä iloa kun se vihdoin tapahtuu. Mullos puskee pientä
vihreää koko pintansa täyteen. No, entäs sitten? Sittenhän sitä
kylvetään lisää ja käydään hankkimassa mitä erikoisempia siemeniä, ihan
vain kokeillakseen omia kykyjä. Kohta on jokainen valoisa taso täynnä
taimiastioita - eikä ole vielä edes aika koulia. Tämähän olisi se
ihannetila johon pyrin.
Ei ole tasot täynnä
elinvoimaisia taimia, eikä pullistele kylvökset pientä vihreää. Olen
aikaisemmin onnistunut kasvattamaan siemenistä jotakin ja useimmiten se
jääkin siihen. Siemenestä kasvatetut taimenet kituvat käsissäni usein
siihen asti kunnes saan ne istutettua ulos, jolloin luontoäiti ottaa ne
hellään hoivaansa. Mutta tänä vuonna aion onnistua - ilman
kituuttamista.
Siemenet ovat itäneet ja olen muistanut
kastella niitä. Juttelen mukavia ja tarkkailen niiden hyvinvointia. Olen
iloinen niiden terhakkuudesta ja elinvoimasta. Pian on aika koulia
ensimmäiset kylvökset ja muutama pistokas pitäisi jo latvoa. Jännittää.