Syksyllä niitä kerätään. Talvella lasketaan päiviä, milloin pääsee kylvämään. Sitten kun kylvös on saatu aikaiseksi niin alkaa armoton tuijottaminen ja odottaminen milloin ensimmäiset taimenet alkavat itämään. Ja voi sitä iloa kun se vihdoin tapahtuu. Mullos puskee pientä vihreää koko pintansa täyteen. No, entäs sitten? Sittenhän sitä kylvetään lisää ja käydään hankkimassa mitä erikoisempia siemeniä, ihan vain kokeillakseen omia kykyjä. Kohta on jokainen valoisa taso täynnä taimiastioita - eikä ole vielä edes aika koulia. Tämähän olisi se ihannetila johon pyrin.
Ei ole tasot täynnä elinvoimaisia taimia, eikä pullistele kylvökset pientä vihreää. Olen aikaisemmin onnistunut kasvattamaan siemenistä jotakin ja useimmiten se jääkin siihen. Siemenestä kasvatetut taimenet kituvat käsissäni usein siihen asti kunnes saan ne istutettua ulos, jolloin luontoäiti ottaa ne hellään hoivaansa. Mutta tänä vuonna aion onnistua - ilman kituuttamista.
Siemenet ovat itäneet ja olen muistanut kastella niitä. Juttelen mukavia ja tarkkailen niiden hyvinvointia. Olen iloinen niiden terhakkuudesta ja elinvoimasta. Pian on aika koulia ensimmäiset kylvökset ja muutama pistokas pitäisi jo latvoa. Jännittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti