torstai 9. marraskuuta 2017

Perhoskämmekän yllätys



Viime kevään kukinnot.

Viime keväänä kotiimme saapui tuliaisena perhoskämmekkä, elämäni ensimmäinen ja tähän asti ainoa.  Kasvi kukki upeasti kolme kuukautta aina heinäkuun loppuun saakka. Kukkavanat kuivettuivat ja ajattelin, että siinäpä oli sen kasvin kukinta. Kuitenkin jotain uutta oli tapahtumassa, sillä entisistä kukkavanoista alkoi kasvaa uutta vartta. Ihmettelin mitä oikein tapahtuu. No nyt on minullekin alkanut selvitä, että siellä on uudet kukat tulossa! Ilmeisesti ihailuni ja ajoittainen kastelu on ollut tälle yksilölle tarpeeksi, jotta voi kukkia uudelleen.

Kukkanuput marraskuun aamun hämyssä.

Tosin onhan tässä tullut kasvimenetyksiäkin, kun jäi amaryllikset ulos pakkaseen ja annoona myös. Enpä onnistunut amarylliksia uudelleen kukittamaan tai edes sipuleita lihottamaan... Toisissa asioissa menee aina vähän penkin alle, ihan omasta lahosta päästä johtuen ja toiset asiat onnistuvat yllättämään positiivisesti. Sellaista tämä minun kasvien hoito on.

Mukavaa loppuviikkoa!

Vihrein ajatuksin,
Heidi H

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on, mutta vielä jännittää että aukeavatko nuput. Mukavaa viikonloppua Sinulle!

      Poista