sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Rauhallista sunnuntaita


Pitkästä aikaa pääsen kirjoittamaan edes pienen tervehdyksen - täällä ollaan taas hiljaiselon jälkeen. Viikolla fiilistelin omien viherkasvien kanssa - valokuvaamalla niitä. Kuvasin kasvejani erästä tehtävää varten, mutta olin lopputulokseen sen verran tyytyväinen, että ajattelin jakaa ne kanssanne.


Helmivillakko


Kivikukat

Passioköynnös
Tämän päivän vietän vielä ulkona puutarhatöitä tehden, vaikka ensilumi on kevyesti peittänyt maan. Viimeiset talvivalkosipulit pääsevät multiin sekä käyn pelastamassa latva-artisokat ennen maan jäätymistä ja kokeilen niiden juurakoiden talvettamista. Mukavaa ja rauhallista sunnuntaita kaikille.

Vihrein terveisin,
Heidi H

6 kommenttia:

  1. Mukavaa sunnuntaita Sinulle! Harmi, ettei keli oikein ole mukava pihapuuhia ajatellen.
    Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatiaiskananen. Uhmasin säätä ja tein lupaamani puuhastelut, mutta yllä oli kyllä paljon lämmintä. Mukavaa alkanutta viikkoa Sinullekin.

      Poista
  2. Onpa kauniit kuvat. Meillä tuli ensilumi tänä aamuna, ja lunta näkyy satavan edelleen. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A. Nyt on maa valkoisena, ja mikä ihana valoisuus. Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle.

      Poista
  3. Olet kyllä ottanut upeita kuvia♥ Ihana kun tuli pikkuisen lunta, on niin kaunista ja valoisampaakin:) Mukavaa alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos :) Toivottavasti tämä valkea pysyisi nyt maassa, on tosiaankin kaunista ja valoisaa. Mukavaa alkanutta marraskuuta Sinullekin.

      Poista