maanantai 18. syyskuuta 2017

Sadonkorjuusta

Sadonkorjuu on meneillään. Odotan omenien kypsymistä ja eritoten luumujen, sillä luumupuuni kirjaimellisesti notkuu luumujen painosta. Muiden kasvien kanssa minulla ei ole ollut niin hyvä onni, että pääsisin kehumaan runsaista sadoista. Tomaatit jäivät kukkimisasteelle, latva-artisokat kasvattivat lehdet, mutta eivät ole kerennyt tekemään kukkia. Herneistä ja valkosipulista en edes halua puhuakaan. Pienet punasipulit olivat ainoita, joita pääsin nostamaan kasvimaasta ,ja muutaman kerran saimme koko perheen voimin nauttia avomaankurkuista.

Se oli TAAS tällainen yritelmä minulta. Mutta en ole edelleenkään lannistunut, sillä olen kohdentanut sadonkorjuuintoni kukkien siemenien keruuseen. Teen itselleni pientä siemenpankkia, josta voin lahjoittaa siemeniä niitä tarvitseville, osalla varmistan kaksivuotisten kukkien säilymisen kukkapenkissäni ja osa päätyy uudelleen kasvatukseen keväällä. Alla olevassa kuvassa on muutamia tänä syksynä keräämiäni siemeniä. Osa on jo valmiita pussitukseen, mutta osan täytyy vielä kypsyä.


Minulla on apuna siementen keräämisessä ihana kirja,  jonka ostin  muutama vuosi sitten, joten kirja ei ole ihan tuorein tapaus. Siitä saan tietoa esimerkiksi siementen säilyvyydestä ja kylvöistä. Jos siementen keruu kiinnostaa, niin suosittelen Josie Jefferyn kirjaa.



Mukavaa alkanutta viikkoa, olkoon sadonkorjuunne antoisa.

Vihrein ajatuksin,
Heidi H

2 kommenttia:

  1. Kauniin kuvan olet laittanut noista keräämistäsi siemeneistä. Siementen kerääminen on hauskaa puuhaa. Minäkin keräsin jo palavanrakkauden siemeniä. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Minun palavanrakkauden siemenet olivat kadonneet, ilmeisesti ne kerkesivät jo kylväytyä. No se ihan hyvä, sillä minulla on vain pienen pieni palavarakkaus ja toivoisin sen leviävän hyvin. Mukavaa viikon jatkoa Sinullekin Anneli.

      Poista