perjantai 26. tammikuuta 2018

Viime vuoden latva-artisokan kasvatuskokemus

Minulla on edessä tänä viikonloppuna latva-artisokan siementen istutus. Vuosi sitten kokeilin ensimmäisen kerran kyseisen kasvin kasvatusta ja onnistuin siinä jotenkin kylmästä kesästä huolimatta. En päässyt nauttimaan oman maan artisokista, mutta kokeillaan nyt uudelleen.

Viime postauksessa kerroinkin, että minulla yksi/kaksi juurakkoa talvehtimassa (toinen taisi olla jo kuollut), mutta ajattelin kuitenkin vielä varmistaa tulevan kesän istutukset uusilla taimilla. Tosin tässäkin piilee vaaransa, sillä joulukukkien mukana tuli myös harsosääskiä joita olen yrittänyt hävittää, tosin vielä tuloksettomasti. On turvauduttava myrkkyyn, jota en kyllä mielelläni käytä. Toivon, että saisin taimet kasvatettua ja harsosääsket hävitettyä. Multapussit ovat olleet ulkona, jottei sääsket pääsisi niihin munimaan. Mutta itse asiaan.

Kertaan hieman viime vuoden latva-artisokan kasvatusta, kuinka se menikään. Laitoin Violet de Provence -lajikkeen siemenet multiin tammikuun lopulla ja tilanne oli kuvan mukainen maaliskuun 11. päivänä. Taimet olivat kasvaneet.

11.3.2017

Olin kylvänyt siemenet suoraan maitopurkkeihin, sillä olin lukenut jostakin, että latva-artisokka ei pidä koulimisesta. Pitääkö siitä, siihen en pysty vastaamaan, mutta onnistuin kasvattamaan tällä tavoin taimet kohtuullisen hyvin. Kasvi kasvoi hitaasti, kuten kaikki kirjalliset lähteet aiheesta antavat ymmärtää.

Seuraavaksi loikkaamme neljä kuukautta eteenpäin heinäkuun alkuun, jolloin tilanne oli tämän kaltainen:

8.7.2017

Olin ilmeisesti vasta tässä vaiheessa istuttanut kasvit ulos multiin. Mitään muistikuvaa asiasta ei ole, mutta onneksi valokuvista näkee päivämäärät milloin olen kuvannut mitäkin ja olen aika innokas kuvaamaan omia puutarhakokeiluja.

Heinäkuun aikana kasvit ottivat kasvupyrähdyksen, sillä heinäkuun lopulla toinen kasveista oli huomattavasti suurentunut. Minulla oli kuvat kahdelta päivältä peräkkäin, toinen oli 28. päivä, jolloin ei ollut vielä kasveilla ruohosilppua ja 29. päivän kuva pääsi julkaisuun ruohosilpun kera.



29.7.2017

Viimeisenä tulee lokakuun 1. päivänä kuvattu otos. Pienen pieni mykerö oli ilmestynyt toiseen latva-artisokkaan. Mikä riemu löytö se olikaan minulle.

1.10.2017


Viimeinen tallennus artisokkien vuodesta oli tehty lokakuun lopussa, jolloin latva-artisokat oli nostettu maasta ylös. Tällainen oli näiden latva-artisokkien vuoden kierto. Toivon, että toinen juurakko selviäsi talven yli hengissä, tällöin olisi parempi mahdollisuus päästä maistamaan niitä oman maan latva-artisokkia. Jos kellään on neuvoja jakaa, otan mielelläni hyviä kasvatusvinkkejä vastaan.

Mukavaa viikonloppua.

Vihrein ajatuksin,
Heidi H

6 kommenttia:

  1. Onnea projektille ja toivotaan, että saat satoa. Mukavaa viikonloppua! PS. Blogissani on neljän puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli, kävinkin jo jättämässä onnettarelle arpani. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Auts. Kylvin viime sunnuntaina kaikki siemenet samaan kippoon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, jospa ne kasvit eivät ottaisi siitä kovasti nokkiinsa. Pidän Sinulle peukkuja ja toivotan hyvää ja maukasta latva-artisokka satoa. Mukavaa viikonloppua Sinulle Satu.

      Poista
  3. En ole itse kokeillut siemenistä mutta viime vunna ostin töistä taimen. Kyllä oli komea!
    /Kitty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvi on ollut hyvässä hoidossa, kun on komeaksi päässyt kasvamaan. Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle Kitty.

      Poista