maanantai 10. lokakuuta 2016

KIRVOJA! osa 2

Villakilpikirva mehikasvissa.

Vitsauksia, vitsauksia. Keväällä pääsin pienistä vihreistä kirvoista melko kivuttomasti eroon, eikä niitä ole näkynyt enää sen jälkeen. Uusin tulokas tuholaisten rintamalla on villakilpikirva, joka pääsi levittäytymään mehikasveilleni ja osaan muita viherkasveja. Oletan tuholaisen päätyneen kotiini jostakin kaupasta ostamani kasvin mukana.

Toimenpiteet olivat järeät. Heitin kaikki mehikasvini pois, sillä olin jo jonkin aikaa yrittänyt poistaa kiusankappaleita mehikasviasetelmastani manuaalisesti ja vähän Raidiakin suihkauttamalla. Ei tehonnut, ei. Kaikki muut viherkasvini otin käsittelyyn. Pyyhin isolehtiset kasvit laimennetulla mäntysuopaliuoksella, vaihdoin mullat ja pesin vielä kukkaruukut. Pienilehtiset kasvit upotin ko. liuokseen ja huuhtelin jonkin ajan kuluttua ja samainen mullanvaihto ja ruukun pesu tehtiin niillekin. Viimeistelin kasvien ja toivottavasti siinä sivussa niiden kiusankappaleidenkin kohtalon suihkuttamalla vielä kukille tarkoitettua Raidia siinä tilassa, missä olin tehnyt kukkien pelastusoperaation. Pyyhin kaikki kodin pinnat, missä pidän kasvejani ja vielä imurilla varmistin pienet rakoset ja lattian että eliminointi olisi mahdollisimman onnistunut.

Toimenpiteestä on kulunut kaksi viikkoa ja tulos on ollut seuraavanlainen: kirvoja nolla. Tosin vielä en uskalla juhlia, sillä yksi kasvi piilotteli vielä viikko sitten alalehdillään ko. tuholaisia. Kasvi joutui karanteeniin ja tuholaisille tuli loppu. Nyt tilanne näyttäisi oikein hyvälle viherkasvien osalta - itse vielä tunnen vihlaisuja sydämessäni menetettyjä mehikasveja ajatellessani.

Tilanteen tarkkailu jatkuu ja olen taas viisaampi. Suosittelen tarkistamaan kaupasta tuodut viherkasvit hyvin ja  tehdä ennakoivaa kirvojen eliminointia mäntysuopaliuoksella - se työ ei mene hukkaan. Tästä lähtien minäkin teen niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti