torstai 18. elokuuta 2016

Vielä muutama kukka-asetelma


Kerran minulla on puutarha ja kauniita kukkia, niin miksi en hyödyntäisi niitä myös sisätiloissa. Ensimmäisen asetelman jälkeen olen pyöritellyt erilaisia sommitelmia mielessäni ja miettinyt mihin kaikkeen kukkani pystyvät. Ja kun omat kukkani eivät ole riittäneet, niin sitten olen käynyt hakemassa apuja muiden kukkapenkeistä - luvan kanssa.


Yllä olevaan asetelmaan ajattelin käyttää melko perinteisiä perennoita, joita löytyy useammasta pihasta, ainakin näillä seuduilla missä minä asun. Tein asetelman kirkkaaseen maljakkoon, jonka sisäreunoille pyöräytin kolme kuunliljan lehteä koristeeksi. Lehdet toimivat myös näkösuojana metalliverkolle, joka on asetelman tukirankana.

Asetelman kukat ovat:
Kultapallo
Rusopäivänliljan kukkia sekä lehtiä, joita on taivutettu (taustalla olevat kolme ohutta).
Pikkutalvio
Ukonhattu
Kuunlilja






Toinen tekemäni asetelma on pitkälti samoilla linjoilla kuin aikaisemmin postaamani vintage-henkeen tehty kukka-asetelma.


Tähän asetelmaan käytin:
Lilja 'Bach'
Harmaamalvikki
Pikkutalvio
Kaunopunahattu
Valkoinen Pompom -dahlia
Valeunikko
Unikon siemenkotia
Kuunliljan kukkia ja lehtiä
Norjanangervon oksia

Tällaisia aatoksia tällä kertaa kukista. Nauttikaa luonnosta ja kukkasista. Ilmassa on jo syksyn tuntua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti